12. elokuuta 2011

ARVOSTELU: The Witcher 2: Assassins of Kings (PC)

Sokeaksi munkiksi naamioitunut salamurhaaja tappaa kuninkaan samalla lavastaen Geraltin, pelin päähahmon, tappajaksi. Asiaa selvitellessä samainen salamurhaaja kidnappaa Geraltin naisystävän ja häviää kuin tuhka tuleen. Näin alkaa tämän vuoden toistaiseksi eeppisin toimintapainoitteinen roolipeli.

The Witcher 2 on kolmannesta persoonasta kuvattu roolipeli. Geralt on ammatiltaan hirviönmetsästäjä, jolle suurinkaan vihollinen ei ole este, pelkästään hidaste. Vihollisia kukistaessaan hän turvautuu tehokkaisiin aseisiin, haarniskoihin, taikuuteen ja ennen taistelua juotuihin taikajuomiin. Taikajuomat voivat lisätä esimerkiksi aseen tehoa, auttaa näkemään pimeässä tai auttaa parantumaan nopeammin taistelun aikana.

Parempia varusteita hankkiakseen Geralt voi ostaa kylän sepältä varusteen piirustukset, hankkia tarvittavat raaka-aineet ja antaa sepän takoa varusteet korvausta vastaan tai poimia ne kaatuneilta vihollisilta. Samalla kaatuneilta vihollisilta voi löytyä muutakin hyödyllistä, kuten taikajuomien raaka-aineita. Taikajuomien valmistamisen Geralt taitaa itse. Ainoastaan vaaditaan juoman resepti, jonka voi ostaa kylässä liikkuvilta kauppiailta, ja tarvittavat raaka-aineet. Taisteluista ja vihollisten kukistamisesta saa kokemuspisteitä, joita käytetään hahmon kehittämiseen. Kehittämiseen varattuja pisteitä saadaan kuitenkin hyvin rajallinen määrä, joten jo pelin alkuvaiheessa on hyvä päättää halutaanko pelihahmosta kehittää hyvä miekkataistelija, maagi tai taikajuomien tuntija.

Pelimaailma ei ole kokonaan avoin. Maailma koostuu lähinnä kolmesta eri alueesta. Yhdellä alueella vietetään tietty aika juonen tehtäviä suorittaen, jonka jälkeen siirrytään seuraavalle alueelle. Alueilla voi suorittaa päätehtävien lisäksi sivutehtäviä, tai vaikkapa heittää noppaa kapakassa muiden siellä aikaa viettävien kanssa. Sivutehtävätkin ovat miellyttävän mielenkiintoisia ja erilaisia. Pelimaailmasta on pyritty tekemään elävä, joten ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden lisäksi alueelta löytyy ties millaisia luonnon asukkaita trolleista lähtien.

Grafiikaltaan peli on upea ilmestys. Tekstuurit ovat tarkkoja ja valojen ja varjojen käyttö on ilmiömäistä. Ääninäyttelyssä ei ole moittimissa ja paikoitellen musiikit ovat korvia hiveleviä.

The Witcher 2: Assassins of Kings on mielenkiintoisella ja hyvin eteenpäin vievällä juonella varustettu toimintapainoitteinen roolipeli. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja erilaisia, grafiikassa tai äänimaailmassa ei ole valittamista ja pelattavuus on hyvää. Pelistä ei suuremmin ole pahaa sanottavaa lukuun ottamatta hypyn puutetta, jolloin on kuljettava polkuja pitkin ja juonen sivuhaarojen mutkikkuutta. Keskusteluissa tulee esiin useita henkilöitä ja paikkojen nimiä, jotka eivät sano pelaajalle mitään, jos ei ole pelannut pelin ensimmäistä osaa tai ollut muuten riittävän tarkkana. Juonen ymmärtämisen kannalta tämä ei suuremmin haittaa. Pienistä puutteistaan huolimatta Witcher 2 on ehdottomasti hankkimisen arvoinen peli tarinavetoisista roolipeleistä kiinnostuneille.

ARVOSANA: 9+. (Arvosteluasteikko: 4-10.)





10. elokuuta 2011

ARVOSTELU: Portal 2 (PC)

Neljä vuotta sitten julkaistu Portal toi uuden ominaisuuden peleihin: mahdollisuuden luoda ja kulkea teleporttien kautta. Nyt pelistä on julkaistu lisäominaisuuksilla varustettu toinen osa.

Portal 2 on ensimmäisestä persoonasta kuvattu pulmapeli. Pelin alussa päähahmo herää konttiin rakennetusta huoneesta vuosien nukkumisen jälkeen. Kontti kuuluu suuren tutkimuslaitokseen, jonka henkilökunta on hävinnyt ja rakennus pahasti rapistunut. Päähahmon on kuljettava eteenpäin tutkimuslaitoksen käytävillä ja selvittävä tutkimuskammioiden läpi aseinaan teleportteja luova ase ja oivalluskyky.

Teleportteja luova ase ampuu kaksi porttia, joiden läpi voi kulkea. Esimerkiksi kuilun toiselle puolelle voi ampua yhden portin ja toiselle puolelle toisen portin. Kävelemällä portien läpi pääsee kuilun toiselle puolelle. Pelin tehtävät eivät ole kuitenkaan näin helppoja, ja kammioista selvitäkseen täytyy käyttää päätään.

Uusina ominaisuuksina peli tuo mm. kolme erilaista geeliä. Oranssi geeli nopeuttaa lattialle laitettuaan pelaajan juoksuvauhtia, sininen auttaa hyppäämään korkeammalle ja valkoiseen geeliin voi ampua portaaleja. Toisena uutena ominaisuutena on sylinterimäinen voimakenttä, joka voi kuljettaa pelaajaa, tai muita objekteja, paikasta toiseen.

Portal 2 tarjoaa pulmanratkaisua muutamaksi tunniksi. Kenttien vaikeusaste nousee vähitellen, jolloin pelaaja on sisäistänyt aiemin esitellyt ominaisuudet ja pystyy helpommin omaksumaan uusia. Juoni on mieleenkintoinen, ja sitä viedään sopivan vauhdikkaasti eteenpäin.

ARVOSANA: 9-. (Arvosteluasteikko: 4-10.)