31. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Quantum of Solace (PC)

Uusimman James Bond -elokuvan aikoihin elokuvasta julkaistiin myös peli.

Quantum of Solace on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räsikintäpeli, joka perustuu Casino Royalen ja uusimman Bond-elokuvan tapahtumiin. Pelistä ei löydy mielenkiintoista juonta, vaan peli tukeutuu puhtaaseen räiskintään. Pelaajaa kuljetetaan räiskintäkohtauksesta toiseen putkimaista kenttää pitkin. Nappi pohjassa räiskien ei pärjää, vaan peliin on lisätty ominaisuus ottaa suojaa erilaisten rakenteiden takaa ja ampua sieltä kohti vihollisia. Hyvänä puolena vihollisten kaatamiseen ei tarvitse käyttää puolta lippaallista ammuksia, vaan ne kaatuvat noin kolmesta luodista.

Graafiselta olemukseltaan peli näyttää pääosin hyvältä, mutta paikoitellen ympäristö kärsii yksityiskohtien puutteesta. Jostain ihmeen syystä pelin FPS on rajoitettu kolmeenkymmeneen. Tämän lisäksi pelissä käytetään depth of view -tekniikkaa, eli tähtäimen kohdalla kuva on tarkka, muualla epätarkka. Tämä haittaa vihollisten havainnointia. Ääninäyttely on kohtalaisen hyvää tasoa, mutta muuten äänissä olisi parannettavaa. Creative X-Fi XtremeGamer -korttia käytettäessä äänilähteiden paikallistamisessa oli välillä ongelmia. Tekoäly toimii, ja viholliset osaavat ottaa suojaa esteiden takaa. Tosin näilläkin vihollisilla on röntgenkatse, jolla näkee esineiden läpi.

Quantum of Solace on tylsä räiskintäpeli; pelaaja kuljetetaan räiskintäkohtauksesta toiseen putkimaista reittiä pitkin. Pelin pääsee läpi päivässä tai kahdessa.

ARVOSANA: 6,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)




29. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: The Elder Scrolls IV: Shivering Isles (PC)

Oblivioniin on julkaistu täysiverinen lisäosa, Shivering Isles.

Cyrodiiliin avautuu mystinen portti, jota pelaajan on lähdettävä tutkimaan. Portin takaa löytyy perus-Oblivionista hyvin paljon poikkeava paikka: Realm of Madness. Realm of Madness jakautuu kahteen osaan: värikkäseen Maniaan ja synkkään Dementiaan. Paikkaa hallitsee hullu Sheogorath, jonka persoonallisuus koostuu sekä Maniasta ja Dementiasta. Sheogorathin valtakunta on tuhon partaalla, ja hän toivoo pelaajasta sen pelastajaa.

Suurin ero Oblivioniin on maisemat. Manian värikäs luonto ja Dementian synkät ja masentavat maisevat eroavat Oblivionin luonnosta selvästi. Tehtävät ovat mielenkiintoisia, tosin hyvin samanlaisia kuin Oblivionissa: tavaroiden hakua ja vihollisten tappamista. Uusia vihollisia, loitsuja, yrttejä ja aseita on lisätty jonkun verran. Grafiikka ja ääninäyttely on samaa tasoa Oblivionin kanssa.

The Elder Scrolls IV: Shivering Isles tarjoaa Oblivioniin lisäpelattavaa muutamaksi illaksi. Lisäosa tarjoaa mielenkiintoisen tarinan ja kasan uusia varusteita ja taikoja.

ARVOSANA: 8,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)




28. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: The Elder Scrolls IV: Knights of the Nine (PC)

Oblivionin laajennuspaketti kulkee nimellä Knights of the Nine.

Knights of the Nine ei ole varsinainen lisäosa, se sisältää lyhyehkön tarinan erään ritarin muinaisvarusteiden hankkimisesta. Pelaajan täytyy etsiä eri paikoista haarniskan osia ja aseita. Kaupasta ostetussa versiossa tulee mukana lisäpalikat Horse Armor, The Orrery, Wizard’s Tower, Vile Lair, Thieves Den, Mehrunes’ Razor ja Spell Tomes. Ne lähinnä lisäävät pelimaailmaan paikkoja, joita pelaaja voi varustaa kodeikseen. Paikoissa voi esimerkiksi kasvattaa yrttejä.

Tehtävät eivät suuremmin eroa alkuperäisen pelin tehtävistä. Pelaajan täytyy matkustaa tiettyyn paikkaan ja etsiä esine. Hieman ongelmanaratkontaakin on lisätty tehtäviin.

The Elder Scrolls IV: Knights of the Nine tarjoaa Oblivioniin lisäpelattavaa muutamaksi tunniksi. Mukana tulevat lisäpalikat eivät laajenna tarinaa, vaan lisäävät pelimaailmaan uusia paikkoja.

ARVOSANA: 8. (Arvosteluasteikko 4-10.)




19. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Fuj:tech DTV PRO

Tietokoneesta saa tehtyä monipuolisen multimedialaitteen. Asentamalla USB-väylään digi-TV-tikku saa televisiokanavat näkyviin.


Fuj:tech DTV PRO on noin 20 euron hintainen USB-väylään laitettava digi-TV-tikku. Se tukee maanpäällisiä lähetyksiä, laajakuvaa, DVB-teksityksiä sekä ohjelmien tallentamista.


Paketista paljastuu digi-TV-tikun lisäksi pieni antenni, kaukosäädin, käyttöohjeet ja ohjelmisto-CD.


Tikku muistuttaa todella reilunkokoista USB-muistia. Kokoa on kuitenkin sen verran paljon, että se vie viereisenkin USB-paikan tilan.


Antenniliitin on standardikokoinen.


Antenni on pienikokoinen magneettiantenni. Rakenteensa puolesta se täytyy laittaa sopivalle metalliselle alustalla, jotta se toimisi. Esimerkiksi työpöydän metallirunkoon.


Mukana tuleva kaukosäädin on yksinkertainen ja pienikokoinen. Tiedonsiirto tikun ja kaukosäätimen välillä tapahtuu infrapunan avulla, eli niiden välillä on oltava näköyhteys. Jos tikun asenta koneen taakse, kanavan vaihto koneen etupuolelta ei välttämättä toimi.


Mukana tulee Arcsoft TotalMedia -ohjelmisto, jonka avulla voi katsoa TV-lähetyksiä. Ohjelma on helppokäyttöinen.


Katselutilassa on mahdollisuus tutkia ohjelmatietoja, teksti-TV:tä, aloittaa ohjelman tallennuksen vaihtaa kanavaa sekä äänenvoimakkuutta.


Kuvan voi suurentaa koko näytön suuruiseksi.

Digi-TV-tikun käyttöönotto oli helppoa: ohjelmiston asennus, tikun ja antennin paikalleen laitto ja mukana tulevalla ohjelmistolla kanavien virittäminen. Antenni täytyy kuitenkin asettaa tarkoin paikalleen. Muutaman kilometrin päästä lähettimestä tikulla oli pieniä nykimisongelmia kuvan kanssa, mutta antennin kunnon sijoittamisella metalliselle pinnalle suurimmista ongelmista päästiin. Paremman antennin hankkimista kannattaa kuitenkin harkita, jos ongelmia on.

Ohjelmisto on helppokäyttöinen. Sen avulla pystyy aloittamaan tallentamisen saman tien tai ajoittamaan sen alkamaan tiettynä ajankohtana. Ainoana huonona puolena ohjelmaikkunan raahamisessa toiseen näyttöön on hankalaa. Hiiren kursori pysyy ikkunaa raahattaessa ensisijaisessa näytössä, mutta varsinaisen TV-ohjelman saa näkymään kokonaan toissijaisessa näytössä, jopa koko näytön tilassa.

Fuj:tech DTV PRO on edullinen USB-väylään liitettävä digi-TV-tikku maanpäällisten lähetysten katsomiseen. Mukana tullut antenni toimii hyvin tai ainakin kohtalaisesti, kunhan muistaa asettaa sen metalliselle pinnalle. Tekstitykset toimivat ja ohjelmisto on helppokäyttöinen. Sillä onnistuu myös ohjelmien nauhoittaminen. Kauko-ohjain toimii infrapunatekniikalla, joten näköyhteys tikun ja säätimen välillä on oltava.

ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10.)

18. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Club3D 8400 GS

Näytönohjaimen avulla saadaan tuotettua kuva näytölle. Sellainen saataa löytyä emolevylle integroituna, mutta yleensä näytönohjain hankitaan erillisenä.


Club3D 8400 GS on PCI-E -väylään laitettava passiivisesti jäähtyvä näytönohjain. Siinä on 256 Mt GDDR2-muistia 64-bittisellä muistiväylällä. 8400 GS on tarkoitettu peruskäyttöön, josta kerrotaan pakkauksessakin. Hintaa näytönohjaimella on noin 35 euroa.


Paketista löytyy näytönohjaimen lisäksi ajuri-CD, asennusohjeet, S-VHS to RCA -sovitin ja pari erillistä asennusrautaa.


Ohjain on passiivisesti jäähdytetty, jolloin ei tarvita äänekästä tuuletinta.



Liittimiä on kolme: digitaalinen DVI-I, analogiset D-SUB ja S-VHS.

8400 GS:ää ei ole tarkoitettu pelikäyttöön, koska tehoja siinä auttamattomasti liian vähän. Ohjain ajaa asiansa normaalissa työpöytäkäytössä: nettisurffailussa, elokuvien katselussa ja vastaavassa toiminnassa. Passiivisen jäähdytyksensä ansiosta se sopii myös kotiteatterin HTPC-koneeseen.

Club3D 8400 GS on perusnäytönohjain työpöytäkoneisiin. Passiivisen jäähdytyksensä ansiosta se on äänetön. Ainoaan huonona puolena voidaan pitää analogista D-SUB -liitintä. Se voitaisiin korvata toisella DVI-liittimellä, josta saataisiin tarvittaessa analoginen signaali ulos adapterin avulla.

ARVOSANA: 8,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)

17. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Brothers in Arms: Hell's Highway (PC)

Toiseen maailmansotaan sijoittuva Brothers in Arms -pelisarjan kolmas osa ilmestyi kolmen vuoden odottelun jälkeen.

Pelissä taistellaan toisen maailmansodan kuuluisassa operaatiossa, Market Gardenissa. Peli on tyypiltään taktinen FPS. Pelaajan on annettava käskyjä joukkuetovereilleen, jotka antavat suojatulta sillä aikaa, kun pelaaja kiertää vihollisten taakse teloitamaan heidät.

Peli on lähes samanlainen kuin edeltäjänsä. Uusia ominaisuuksia ovat muun muassa mahdollisuus ottaa suojaa esteiden takaa, ja ampua sieltä olkapään yli olevan kuvakulman avulla, parempi tekoäly ja tuhoutuva ympäristö. Tuhoutuvaa ympäristöä saa tosin välillä etsimällä etsiä: ainoastaan aidat ja tietyt rakennusten osat ovat tuhottavissa. Tekoäly on huomattavasti parempaa. Sekä omat että viholliset osaavat ottaa suojaa tulelta. Kiväärillä ampumisen lisäksi välillä on mahdollisuus päästä ajelemaan tankilla.

Grafiikka on ok-tasoista ja tarinaa eteenpäin vievät välinäytökset toimivia. Kenttäsuunnittelu on edelleen putkimaista. Valinnanvaraa ei pelaajalle anneta, vaan on kuljettava tarkkaan suunniteltuja reittejä pitkin.

Brothers in Arms: Hell's Highway on hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä. Pelissä annetaan omille tiimikavereille käsky antaa suojaa samalla, kun itse kierretään vihollisten selustaan. Ramboilemalla ei pääse kuin hengestään. Kenttäsuunnittelu on tylsähköä. Toiseen maailmansotaan sijoittuvaa pelattavaa riittää pariksi illaksi.

ARVOSANA: 8-. (Arvosteluasteikko 4-10.)




16. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Corsair TWIN2X4096-6400C5

Muistia tietokoneessa ei ole koskaan liikaa. Tällä hetkellä DDR2:n hinta on alhaalla, joten muistipäivitys on kannattavaa.


Pöytäkoneisiin tarkoitettu Corsair TWIN2X4096-6400C5 koostuu kahdesta kahden gigatavun DDR2-800 -muistikammasta. Pakkauksesta ilmenee kaikki olennaiset tiedot: valmistaja, muistityyppi ja latenssit. Hintaa muisteilla on noin 50 euroa.


Muistipiirit on peitetty heatspreadereilla jäähtymisen parantamiseksi.


Muistit on speksattu latensseille 5-5-5-18 vakiojännitteellä, eli 1,8 voltilla. Kulkua löytyy ainakin 450 MHz (900 MHz DDR), mutta hyvin suurella todennäköisyydellä ne venyvät pidemmällekin.

Corsair TWIN2X4096-6400C5 on edullinen heatspreadereilla varustettu neljän gigatavun DDR2-800 -muistipakkaus. Ne kellottuvat ainakin 450 MHz:iin, mutta suurella todennäköisyydellä enemmänkin.

ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10.)

15. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Pure (PC)

Välillä nurkan takaa, täysin tuntemattomuudesta, ilmestyy peli, joka osoittauttuu onnistuneeksi tekeleeksi. Tällainen on Disneyn julkaisema Pure.

Pure on kolmannesta personnasta kuvattu arcade-mönkijäpeli. Pelin alussa pelaaja saa tehtäväkseen rakentaa osista mieleisensä ajoneuvon, ja lähteä sillä sitten valloittamaan kilpailuita. Kilpailut sijoittuvat luontoon, eikä tylsiä sisäratoja ole. Kilpailuissa on mukana 15 tekoälykuskia.

Kilpailuja on kolmea eri tyyppiä. Race-pelimuodossa ajetaan rataa ympäri muutaman kierroksen ajan ja tehden temppuja hypyissä. Onnistuneista tempuista saa nitroa, jolla saa väliaikaisesti lisättyä moottorin tehoa. Sprintissä ajetaan muutama lyhyt kierros rataa pitkin. Oikein ajoitetut mutkiin tulot ovat avain voittoon. Freestyle-pelimuodossa tarkoituksena on tehdä mahdollisimman monimutkaisia temppuja ja ketjuttaa niitä. Jokaisen hypyn jälkeen on muutama sekunti ehtiä seuraavaan hyppyriin tekemään uusia temppuja, ja täten ketuttaa temput saadakseen paremmat pisteet.

Puren pelaaminen on hauskaa. Ehdottomasti parhaimpiin puoliin kuuluvat mönkijöiden muokkaaminen mieleisiksiin, suuret hypyt ja upeat maisemat. Huonoina puolina voidaan pitää eri mönkijäosien samankaltaisuutta ja pelin lyhyyttä. Uratila on ohi muutamassa illassa. Mönkijää voi ohjastaa näppäimistöllä, mutta pädiä kannattaa käyttää.

Pure on mielenkiintoinen mönkijäpeli, johon kuuluvat upeat maisemat ja hienot temput suurissa hyppyreissä. Ainoana huonona puolena voidaan pitää ainoastaan muutaman tunnin pituista uratilaa.

ARVOSANA: 8+. (Arvosteluasteikko 4-10.)




2. joulukuuta 2008

ARVOSTELU: Roccat Kone

Roccat on uusin tulokas pelioheislaitteiden markkinoille. Tähän mennessä siltä on tullut ulos hiiri ja pari hiirimattoa. Jossain vaihessa Roccat julkaisee näytöllä varustetun näppäimistön.


Roccat Kone -pelihiiri on pakattu erikoisen tyylikkääseen styroksiseen pakkaukseen, joka huokuu viileyttä. Hintaa hiirellä on noin 70 euroa.

Hiiren speksit ovat: 3200 dpi:n lasersensori, TCU (Trackin Control Unit), 128 kt sisäistä muistia viidelle profiilille, vaihdettava paino, 10 nappia, 1000 Hz:n polling rate, kustomoitavat ledit ja 118 gramman paino (+ lisäpainot).


Mukana tulee hiiren lisäksi ohjelappusia ja rasiallinen painoja.


Kone muistuttaa erästä Logitechin hiirtä erityisesti, nimittäin MX518:aa. Niin muoto kuin nappien paikat on kopioitu, mutta ominaisuuksia on tullut rutkasti enemmän.

Muodoltaan Kone on hieman kulmikkaampi kuin MX518, ja napitkin ovat tuntumaltaan erilaiset. Peukalon kaksi nappia ovat sopivan herkkiä painaa. Etäisyyttä etummaisella peukalonapilla on sen verran paljon hiiren takaosasta, ettei oma peukalo yllä painaa sitä. Onneksi nappi on muotoiltu siten, että etusormellakin ylettää painamaan. Hiiren päällä olevat kolme nappia ovat hieman turhan jäykkiä. Rullassa on kallistusmahdollisuus sekä oikealle että vasemmalle. Pelin tiimellyksessä rullaa painettaessa alaspäin rulla kallistui vasemalle luvattoman usein aiheuttaen väärän aseen valitsemisen. Rullan pyöritys eteen ja taakse on sekin hieman löysä, mutta siihen tottunee ajan kanssa. Hiiren pinta on kumimaisen muovinen.


Kone-hiiren mukana tulee neljä painoa massaltaan 5g, 10g 15g ja 20 grammaa. Hiiren voi laittaa yhden painon kerrallaan.


Paino napsautetaan kätevästi hiiren pohjaan kiinni. Painoon on lisätty elektroniikkaa, jonka avulla hiiren ohjelmistosta voi nähdä hiireen kiinnitetyn painon. Kätevämpää se on tosin katsoa kääntämällä hiiri ympäri.

Hiiren alla näkyy myös uuden TCU-tekniikan osa. TCU:n avulla hiiren laser säädetään hiirimatolle sopivaksi. Kokeilin kalibroida laserin ensin muovimatolle, jonka jälkeen kokeilin hiirtä mustalla kangasmatolla. Laserin teho oli säätynyt muovimatolla niin heikoksi, ettei siinä riittänyt tehoa liikuttamaan kursoria kangasmatolla. Kangasmatolla kalibroidulla sensorilla tuli ongelmia maton epätasaisuuksien kanssa: matossa olevan kohouman kohdalla kursori ei liikkunut. TCU:n voi toki kytkeä pois päältäkin. En itse huomannut suurtakaan eroa TCU:n hyväksi.

Hiiren ohjelmisto antaa hyvät puitteet hiiren viilaamiseen. Nappien toiminnot voi valita vapaasti ja herkkyyksiä muuttaa. Huonona puolena alhaisin herkkyys on 800 dpi, ja siitä voi nostaa herkkyyttä 400 dpi:n välein 3200 dpi:hin saakka. Makrojakin voi tehdä vapaasti. Profiileja voi tallentaa hiireen viisi kappaletta, ja ne käynnistyvät ennaltamääritellyn sovelluksen käynnistyessä (vaatii ohjelmiston asennuksen).




Yksi Koneen erikoisuuksista on muunneltavat ledit. Käyttäjä voi valita hiiren ympärillä olevien ledien värit suhteellisen vapaasti, tai sammuttaa ne kokonaan. Ledit voi laittaa esimerkiksi ilmaisemaan eri profiileita.







Kuvia hiirestä. Alimmaisena Logitech G9, Roccat Kone ja Logitech MX518.

Roccat Kone on 70 euron hinnallaan arvokas hiiri, joka soveltuu Logitech MX518-hiireen tottuneille. Hieman kulmikas muoto tosin häiritsee, sen huomaa erityisesti kun kokeilee MX518:a Koneen jälkeen. Päällä olevien nappien jämäkkyys ja rullan löysyys ovat Koneen ainoat heikkoudet. Ohjelmisto on toimiva, eikä sensorissakaan ole valitettavaa: se toimii usealla eri alustalla. Mainostettua Vehicle Control Modea ei hiirestä löydy.

ARVOSANA: 8. (Arvosteluasteikko 4-10.)