Pelissä pääsee pelaamaan kaksi yksinpelikampanjaa Saksan ja Britannian joukoissa. Taistelut sijoittuvat toiseen maailmansotaan. Pelaajan täytyy tehtävästä riippuen puolustaa tai hyökätä strategisiin kohteisiin. Valloitetuista kohteista saa resursseja, kuten polttoainetta tai ammuksia, joita käytetän uusien joukkojen ja rakennusten tekemiseen.
Uudistuksia CoH:OF:sta löytyy sopiva määrä. Uusien joukkojen myötä uutta sotakalustoa on tullut mukaan, ja tietenkin loistavaa ääninäyttelyä. Saksalaiset eivät kuitenkaan puhu saksaa vaan englantia saksalaisella aksentilla. Toisena uudistuksena peli esittelee dynaamisesti muuttuvan sään.
Pelillisesti CoH:OF jatkaa pääpelinsä viitoittamalla rautaisella tiellä. Tankkien ja jalkaväen roolit on eroteltu sopivasti, esimerkiksi raskaiden PST-tykkien eliminoiminen kannattaa jättää jalkaväen huoleksi; tankilla rynniminen on silkka itsemurha. Pelialuekin muokkautuu taistelujen mukana.
Grafiikka on upeaa, mutta myöskin paikoitellen raskasta. Ääninäyttely ja musiikit ovat upeaa kuunneltavaa.
Company of Heroes: Opposing Fronts on lähes täydellinen lisäosa. Ainoastaan pituutta olisi saanut löytyä hieman enemmän.
ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10.)


