Serbialainen Nico Bellic saapuu Liberty Cityyn serkkunsa houkuttelemana nauttimaan paremmasta elämästä. Määränpäässä selviääkin, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, ja selvitäkseen täytyy alkaa tekemään töitä. Työksi Nicolle kelpaa lähes mikä vain vihollisten listimisestä autojen varastelemiseen.
Ensimmäinen asia, jonka huomaa peliä aloittaessaan, on autojen muuttuneet fysiikat. Niitä on pyritty muokkaamaan realistisimmiksi lisäämällä painoa, joten autojen ohjaamiseen täytyy kiinnittää enemmän huomiota edellisiin osiin verrattuna. Pelin edetessä Nico solmii ystävyyssuhteita muiden pelihahmojen kanssa. Heitä miellyttääkseen hahmojen kanssa täytyy viettää kahdenkeskistä aikaa esimerkiksi juopottelemalla tai pelaamalla biljardia. Kaverit tietenkin soittelevat vähän väliä Nicon kännykkään pyytäen viettämään iltaa, ja jos pyyntöön kieltäytyy, he eivät enää pidä Nicosta yhtä paljon kuin ennen.
Pelimaailma on laaja ja se sijoittuu Liberty Cityyn. Maaseutua ei ole edellisen pelin tapaan yhtään, vaan katuja reunustavat pilvenpiirtäjät. Pelaaja voi liikkua pelimaailmassa autolla, moottoripyörällä, helikopterilla tai veneellä. Pelin alussa maailma ei ole kokonaan tutkittavissa, muta pelin edetessä muut saaret avautuvat.
GTA IV on hyvin tarinavetoinen. Pelin alussa Nico tekee töitä serkkunsa kanssa samassa taksifirmassa, mutta vähitellen suhteita luotuaan Nico pääsee sisään Liberty Cityn pahaan maailmaan. Hän tutustuu muun muassa poliisiin, joka haluaa päästä eroon tietyistä henkilöistä ja muihin alamaailman henkilöihin.
Grafiikka on kohtalaisen näköistä, mutta käsittämättömän raskasta. Peliä hyvin pyörittääkseen tarvitaan neliydinprosessori, mutta asetuksia muuttamalla heikompitehoisella koneellakin pääsee pelaamaan joten kuten. Musiikki ja ääninäyttely on edellisosiin tapaan huipputasoa.
Grand Theft Auto IV ei yllä ihan edellisosien tasolle. Juoni on kohtalaisen kiinnostava, mutta pelimaailma on tylsähkö. Äänet ansaitsevat kiitosta, mutta pelin raskaus saattaa tuhota peli-ilon. Pelattavaa pelistä löytyy vähintään 30 tuntia.
ARVOSANA: 8. (Arvosteluasteikko 4-10.)





