4. helmikuuta 2010

ARVOSTELU: Colin McRae: DiRT 2 (PC)

Ensimmäinen Colin McRae -peli oli puhdasta rallia. Viimeiset kaksi osaa, DiRT ja DiRT 2, ovat laajentuneet käsittämään muitakin autourheilun osa-alueita.

Colin McRae: DiRT 2:n uratilassa pelaaja pääsee ajamaan erilaisilla autoilla eri puolilla maailmaa, kuten mutaisessa Malesiassa tai kuivassa Baja Californiassa. Eri luokkia ovat muun muassa ralli, rallicross ja hiekkakirput. Niiden ajettavuus eroaa sopivasti, joten ajotuntuma on jokaisella eri autoluokalla erilainen. Kilpailuista saa palkintona pisteitä, joilla pääsee etenemään uralla, ja rahaa, jolla saa hankittua uusia autoja.

Autojen virittämistä pelissä ei oikeastaan ole. Ennen kilpailua voi säätää auton perusasetuksia, kuten välityksiä tai aerodynamiikkaa. Uran edetessä autoihin on hankittava valmiita virityspaketteja. Autoja on mahdollisuus kustomoida erilaisin teippauksin ja kojelautaleluin. Leluja ovat ovat muun muassa karvanopat ja mutkissa ja hypyissä heiluva hulahula-tyttö.

Autot vaurioituvat kolareissa ja asetuksissa on valittavissa haittaavatko vauriot ajoa vai ovatko ne ainoastaan kosmeettisia. Kisojen pituus on keksimäärin parista kolmeen minuuttia, jonka jälkeen palataan valikkoihin tai siirrytään seuraavaan kilpailuun. Radat alkavat kuitenkin puuduttaa hyvinkin nopeasti, koska ne ovat lyhyehköjä, niitä on vähän ja ratoja ajetaan oikein- tai väärinpäin. Radoista on myös tehty erilaisia versioita. Kilpailujen aikana muut kuskit kommentoivat pelaajan tai omaa ajoa. Kommenttejakaan ei ole nauhoitettu tarpeeksi montaa erilaista, joten nekin alkavat ärsyttää.

Uutuutena pelissä on mahdollisuus palata ajassa taaksepäin, joka esiteltiin tosin jo pari vuotta siiten pelissä Race Driver: GRID. Se toimii siten, että jos pelaaja ajaa ulos radalta, hänellä on mahdollisuus palata muutama sekunti ajassa taaksepäin ennen ulosajoa. Tämä toiminto varmasti säästää joidenkin pelaajien hermoja.

Ajettavuudeltaan peli on hyvä. Se ei suoraan tunistanut Logitech GT -rattiohjainta, mutta sen sai säädettyä helposti toimivaksi pelin asetuksissa. Grafiikalta peli on näyttävä ja ännet hyvää tasoa.

Colin McRae: DiRT 2 on varmaankin tarkoitettu niille, jotka pelaavat maksimissaan puolen tunnin pätkissä, koska kilpailut ovat lyhyitä ja autoja ei ole mahdollisuus viilata parhaimpiin asetuksiin. Samojen ratojen kiertäminen alkaa tylsistyttää nopeasti. Ajotuntumaltaan autot tuntuvat hyviltä. Peli tarjoaa ajettavaa noin 13 tunniksi, jos ei kyllästy sitä ennen.

ARVOSANA: 8. (Arvosteluasteikko 4-10.)