Pelissä ajetaan erilaisilla unelma-autoilla pikku-Formuloista prototyyppiurheiluautoihin. Radat ovat samanlaisia kuin oikeassa maailmassa, ja pelityyppejäkin on useita. Normaalista kilpa-ajamisesta driftauksen eri muotoihin. Radalla voi olla maksimissaan pelaajan lisäksi 19 tietokoneen ohjaamaa autoa.
Erikoisuutena GRID tarjoaa mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin. Jos esimerkiksi ajat mutkan suoraksi, voit palata muutaman sekunnin ulosajoa edeltävään aikaan ja jatkaa kilpailua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toisena erikoisuutena on sponsorisopimukset. Sopimuksen ehtona voi olla esimerkiksi sijoittuminen ensimmäiseksi. Jos täyttää ehdon, saa kilpailun päätteeksi palkkion.
Tuunaamista pelistä ei löydy. Pelaaja voi valita ainoastaan maalien värit ja millä tavalla auto maalataan. Hieman turhana ominaisuutena pelistä löytyy mahdollisuus pesettää auto.
Ajotuntuma vaatii hieman totuttelua, mutta noin tunnin harjoittelun jälkeen auto alkaa pysyä hyvin hanskassa. Peli ei ole arcadea eikä puhdasta simulaatiotakaan; jotain siltä väliltä. Vauriomallinnus on toimiva: vauriot näyttävät hienoilta ja vaikuttavat ajamiseen. Äänimaailma on OK, autot kuulostavat autoilta, musiikki on hieman mitäänsanomatonta ja ääninäyttely toistaa itseään. Grafiikka on upeaa, jos muistaa poistaa blurrin pelin asetustiedostosta. Blur tekee kuvasta todella epäselvän, joka ilmenee hyvin alla olevasta kuvasta.

Race Driver: GRID on upealla grafiikalla varustettu urheiluautopeli, jossa ajotuntuma on kohdallaan.
ARVOSANA: 8,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)


