12. kesäkuuta 2008

ARVOSTELU: Agatha Christie: Murder on the Orient Express (PC)

Kirjoista ja elokuvista tehdyt pelit eivät ole useinkaan olleet menestyksiä. Tekeekö Agatha Christie -pelisarjan toinen osa poikkeuksen?

Peli perustuu AC:n saman nimiseen kirjaan. Peli alkaa, kun pikajuna joutuu tekemään äkkipysäyksen kiskoille vyöryneen lumen takia keskelle ei mitään. Pian pysähdyksen jälkeen junassa tapahtuu murha. Itsensä satuttanut Hercule Poirot ei pysty vammansa takia tutkimaan juttua, joten sen saa hoitaakseen junassa mukana ollut rautatieyhtiön työntekijä Antoinette Marceau.

Peli on tyypiltään point & click -seikkailupeli. Pelissä puhutellaan muita matkustajia, etsitään vihjeitä ja ratkaistaan eteentulevia ongelmia.

Peli alkaa käydä varsin pian pitkästyttäväksi, koska tapahtumapaikka on juna, jossa on vain muutama vaunu. Vaunujen väliä joutuu kulkemaan useita kertoja, ja tehtävätkin ovat itseään toistavia. Äänimaailma ei ole erikoinen, ainoastaan ääninäyttely saa kiitosta.

Grafiikka on hieman heikkkoa. Pelityypin tyyliin kuuluu, että pelihahmoa liikutellaan esirenderöidyissä taustoissa ja tästä johtuen peli pyörii heikommallakin kokoonpanolla. Cut-scenetkin ovat aikamoista suttua.

Agatha Christie: Murder on the Orient Express kärsii itseään toistavista tehtävistä ja pelimaailman pienuudesta.

ARVOSANA: 6. (Arvosteluasteikko 4-10.)