24. marraskuuta 2008

ARVOSTELU: Assassin's Creed (PC)

1100-luvun lopulle sijoittuvassa Assassin's Creed -pelissä pelaaja istutetaan salamurhaajan saappaisiin teloittamaan vihollisia.

Peli alkaa, kun lähitulevaisuudessa elävä Desmund Miles kytketään laitteeseen, joka mahdollistaa käyttäjän DNA:han jääneiden esi-isien muistojen elämisen. Laitteen avulla pääsee siis elämään keskiajan elämää.

Itse peli koostuu kolmesta elementistä. Ensin ratsastetaan kaupunkiin. Jos sinne on jo kerran matkustettu, pikateleporttaus onnistuu. Seuraavaksi käydään tapaamassa yhteyshenkilöä, joka kertoo, mistä voisi saada esitietoa päätehtävän suorittamista varten. Esitietoja saadaan esimerkiksi "neuvottelemalla" ennalta määritellyn henkilön kanssa tai juoksemalla ja hyppimällä paikasta A paikkaan B tietyssä ajassa. Kun esitietoja on hankittu tarpeeksi, on tehtävänä vihollisen salamurhaaminen. Kun vihollinen on murhattu, on aika siirtyä toiseen kaupunkiin ja toistaa tehtävät.

Kaupunkien katujen varsilla parveilee vartijoita, jotka eivät tietenkään pidä ihmisten tappamisesta tai siitä, että pelaaja yrittää mennä sellaiseen paikkaan, johon hänellä ei ole oikeutta. Jos vartijat näkevät jotain epämääräistä, he lähtevät pelaajan perään. Takaa-ajot ovat välillä todella rasittavia, koska vartijat osaavat hyppiä kattoja pitkin yhtä hyvin kuin päähahmo. Juoksulenkit voivat kestää minuutteja ennen kuin jostain löytyy suojaisa paikka, jossa vartijat saa pois kannoilta. Tämän jälkeen täytyy taas palata takaisin suorittamaan tehtävää.

AC:n ainoa kantava voima on mahdollisuus kiipeillä seiniä pitkin ja hyppiä rakennusten katoilla. Tekniikka on toteutettu hyvin, eikä turhia tippumisia tai ongelmia kiipeilyssä ole.

Grafiikka on kaunista ja pelimaailma kohtalaisen eläväistä. Kaupungeissa pyörii kansaa päämäärätömästi ja lintuja lentelee. Kaupunkilaisten dialogi on puolestaan itseään toistavaa. Äänimaailma on OK, mutta pelaamisessa pädi on lähes pakollinen; hiirellä ja näppäimistöllä pelaaminen ei oikein toimi.

Assassin's Creedin ainoas kantava voima on mahdollisuus kiipeillä seiniä pitkin ja hyppiä katoilla. Tehtävät ovat tylsiä ja itseään toistavia, eikä tekoälyssäkään ole kehumista.

ARVOSANA: 6,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)




20. marraskuuta 2008

ARVOSTELU: SteelSeries SP

SteelSeries on eräs pelioheislaitteiden valmistaja, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa hiiret, hiirimatot ja kuulokkeet.


SteelSeries SP on kovapintainen muovinen hiirimatto, jolla on hintaa noin 30 euroa. Matto on pakattu läpinäkyvään muovipakkaukseen, josta saa selville oleellisimmat tuotetiedot.


Oheistuotteina maton mukana tulee ohut vihkonen, tarra ja hiiren pohjaan liimattavat tassut, joiden avulla kitkaa hiiren ja maton välillä saa pienennettyä.


Itse matto on väliltään harmaa ja kooltaan 320 x 270 x 3 mm. Pohja on kuminen, joka pitää maton hyvin pöydän pinnalla paikallaan.

Testasin hiirimattoa Logitech G9 ja Roccat Kone -laserhiirillä. Hiiret liukuivat hyvin, eikä kursorin hyppimistä esiintynyt. QPAD EC-R -mattoon verratessa SP on selvästi liukkaampi. Ääntä hiiren liikkuttelussa syntyy jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Muovisen pinnan ansiosta sen puhtaanapito on helppoa.

SteelSeries SP on kohtalaisen kallis matto, mutta rahalle löytyy vastinetta. Liukas pinta, mukana tulevat hiirentassut ja maton hyvin pöydän pinnalla pitävä kumipohja ansaitsevat kiitokset.

ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10.)

17. marraskuuta 2008

ARVOSTELU: Far Cry 2 (PC)

Vuonna 2004 julkaistu Far Cry keräsi arvostelumenestystä lähinnä upean grafiikkansa ansiosta. Mutkien kautta pelin tekijät joutuivat luopumaan Far Cry -nimestä, mutta se ei pelin tekoa haitannut. Syntyi graafiselta olemukseltaan upea Crysis. Far Cry -nimen omistava Ubisoft julkaisi viime kuussa alkuperäiselle pelille jatko-osan, Far Cry 2:n.

Pelin alussa pelin päähahmo saapuu sisällissodassa olevaan johonkin Afrikan maahan. Kaksi ryhmittyvää taistelevat toisiaan vastaan, ja päähenkilön täytyy tehdä kummalekin puolelle tehtäviä.

Tehtävät ovat itseään toistavia. Päätehtävät ovat hyvin pitkälti seuraavanlaisia: Matkusta toiselle puolelle karttaa joko autolla, bussilla tai veneellä, ota pomolta tehtävä vastaan. Matkusta ajoneuvolla toiselle puolelle karttaa ja tapa vastustaja. Toista tätä useamman kerran. Sivutehtävät koostuvat lähinnä samanlaisesta turhasta toiselle puolelle karttaa matkustamisesta ja vihollisen tappamisesta. Kaiken lisäksi matkan varrella on vihollisjoukkojen vartioasemia, joiden läpi pääsee yleensä ajamaan helposti läpi, mutta välillä on pakko pysähtyä tappamaan joukot. Kun vartiopesäke on tyhjennetty ja tehtävä suoritettu, palatessa samaa reittiä vartiopesäke on täynnä jälleen vartioita. Ja näitä vartioasemia on yleensä useita matkan varrella.

Aseita pystyy hankkimaan asemyyjiltä timanteilla, joita saa suoritetuista tehtävistä tai löytämällä ympäri karttaa sijoitetuista laukuista. Aseet jumiutuvat tarpeeksi paljon käytettyä, jolloin asemyyjän viereisestä talosta saa haettua jo ostamansa asemalleista uudet aseet tilalle. Ajoneuvot alkavat savuttaa tarpeeksi osumaa ottaessaan, jolloin niitä täytyy korjata hylsyavaimella.

Grafiikat ovat upeita, mutta eivät yhtä hienoja kuin Crysiksessä. Sen sijaan vuorokaudenaikojen mallinnus on mallinnettu upeasti. Aamulla on hienoa ihailla auringonnousua savannilla ja katsella villieläinten juoksua edestakaisin. Puista irtoavat oksat niitä ammuttaessa, mutta itse puut eivät katkeile. Jopa ruohikko on mahdollista sytyttää tulee esimerkiksi polttopullolla. Tällöin tuli leviää ainoastaan parinkymmenen neliön aluelle, joten vaaraa koko alueen polttamisesta ei ole. Äänimaailma on kohtalainen, ja ääninäyttely kaipaisi parannusta.

Tekoäly ei ole kummoista. Viholliset osaavat hakeutua suojaan ja väijyä, mutta paikoitellen niiden röntgenkatse ja erityisen tarkka osumatarkkuus, etenkin haulikolla, alkaa ärsyttämään.

Far Cry 2:lla ei ole alkuperäisen pelin kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Pelaaja laitetaan suorittamaan itseään toistavia tehtäviä ja ajamaan edestakaisin spawnaavien vihollisjoukkojen kansoittamien vartiopesäkkeiden läpi. Kartta on näennäisesti laaja, mutta vuoristojen rajaamat alueet pakottavat kulkemaan tiettyjä jokia ja teitä pitkin. Ainoana hyvänä puolena voidaan pitää graafista puolta ja ajelua edestakaisin ihaillen maisemia ja vain tappaen vihollisia. Pelissä olisi ollut paljon potenttiaalia, mutta se on pilattu liian vähäisellä sisällöllä. Pelattavaa riittää yli 12 tunniksi, jos jaksaa suorittaa lisätehtäviä.

ARVOSANA: 7. (Arvosteluasteikko 4-10.)





10. marraskuuta 2008

ARVOSTELU: DealExtreme: Kauneus- ja terveystuotteita

DealExtremestä löytyy elektroniikan, taskulamppujen ja veitsien lisäksi kauneudenhoitoon ja terveyteen liittyviä tuotteita.

Kuumemittari (SKU 3415)


Sairauden iskiessä on hyvä välillä tarkistaa kehon lämpötila. SKU 3415:lla on hintaa alle kolme euroa.



Kuumemittari on pakattu jälleenmyyntipakkaukseen. Pakkauksesta paljastuu elektroninen mittari, joka sisältää pariston, ja muovinen säilytyskotelo mittarille.

Mittari tuntui näyttävän oikeaa kehonlämpätilaa, mutta toisen mittarin puuttuessa asiasta ei voi olla täysin varma.

ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10.)


Gillette Vector Plus -partahöylä (SKU SKU 5857)


Parran kasvaessa se on hyvä ajaa pois.



Gillette Vector Plus -partahöylä (SKU 5857) on pakattu jälleenmyyntipakkaukseen, jossa on kiinankieliset tekstit. Hintaa on alle neljä euroa. Mukana tulee höylän lisäksi kaksi varaterää.


Itse teräosa koostuu kahdesta terästä. Terien väliin jääneet karvat saa kätevästi työnnettyä pois terien välissä olevalla muoviosalla.

Partahöylän leikkuujäljessä ei ole valittamista, onhan kyseessä aito Gillette.

ARVOSANA: 9.


Nenä- ja korvakarvatrimmeri (SKU 2618)


Ulostulevat nenä- ja korvakarvat eivät anna hyvää kuvaa henkilöstä. SKU 2618 on alle neljän euron trimmeri (Suomessa myyty jopa kymmenen euron hinnalla).



Trimmeri on pakattu jälleenmyyntipakkaukseen, josta löytyy trimmerin lisäksi teränsuoja ja pieni puhdistusharja. Teräosan saa irrotettu puhdistusta varta.


Pyörivä terä on suojattu hyvin, jottei se pääsisi rikkomaan ihoa.

Trimmeri käyttää virtalähteenä yhtä 1,5 voltin paristoa. Leikkuujälkikin on yllättävän hyvää, eikä käyntiääni ole kova.

ARVOSANA: 8.