ARVOSTELU: Call of Duty: World at War (PC)

Call of Duty -pelien kehittämisestä vastaa lähinnä kaksi pelistudiota, Treyarch ja Infinity Ward. Kumpikin studio julkaisee vuorotellen pelejä, joten yhdellä studiolla on aikaa saada peli valmiiksi kahdessa vuodessa. Kahdesta studiosta IW:tä arvostetaan enemmän.

Call of Duty: World at War on Treyarchin uusin luomus, joka julkaistiin noin vuosi sitten. Se on CoD-sarjan tyypillinen FPS-peli sijoittuen toiseen maailmansotaan. Pelaaja pässee taistelemaan AI-sotilaiden kanssa Yhdysvaltojen joukoissa Japania vastaan ja Neuvostoliittolaisten kanssa natsi-Saksaa vastaan.

Tehtävät koostuvat lähinnä kohteiden tuhoamisesta, olivat ne sitten tykkejä tai vihollissotilaita. Kentät ovat putkimaisia ja vihollisia ilmestyy välillä jatkuvalla syötöllä ovista ja ikkunoista, mutta onneksi kohtalaisen tehokkaat aseet ja omat joukot auttavat vihollisten kaatamisessa. Tehtäväsuunnittelussa on pyritty monipuolistamaan tehtäviä. Pääasiassa pelaaja kulkee jalan listien vihollisia toisen maailmansodan kivääreillä tai grillaten liekinheittimellä. Osassa tehtävistä kuljetaan hiljaa tarkkuuskiväärin kanssa tai jyrätään eteenpäin panssarivaunulla. Juoni on päälleliimatun oloinen, etenkin kun pelaajaa hyppyytetään niin USA:n kuin USSR:n joukoissa.

Call of Duty: World at War on tylsähkö putkiräiskintä. Mielenkiintoa on pyritty pitämään yllä monipuolisilla tehtävillä, mutta kaikissa on sama periaate eli tappaa suuria määriä vihollisjoukkoja ja edetä tehtävässä eteenpäin. Pelattavaa riittää muutamaksi tunniksi, jonka lisäksi pelistä löytyy moninpeli ja pari zombieräiskintäkarttaa.

ARVOSANA: 7,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Call of Duty: Modern Warfare 2 (PC)

Lähitulevaisuuteen sijoitteva CoD: Modern Warfare oli vuonna 2007 ilmestyessään huippumenestys. Kysymättäkin oli selvää, että sille oli saatava jatko-osa.

Call of Duty: Modern Warfare 2 on FPS-räiskintä, joka sijoittuu edeltäjänsä tapaan lähitulevaisuuteen. Juoni keskittyy terrorismiin, mutta se on vain päälle liimatun oloinen räiskinnän olessa pääosassa.

Pelin tehtäviä on kahdenlaisia. Hiipimistehtävissä kuljetaan hiljakseen kantaen vaimennettuja aseita, kuten tarkkuuskivääreitä, ja avataan tuli kun on pakko. Räiskintätehtävissä vihollisia tulee päälle kymmeniä kappaleita ja pelaajan täytyyy leikkiä Ramboa selvitäkseen vihollisjoukoista. Mukana on toki oman puolen sotilaista muutamasta noin kymmeneen, jotka auttavat vihollisrivistön harvennuksessa. Turhaa realismia pelissä ei ole, vaan pelaajan ottaessa kunnolla osumaa pelaaja voi siirtyä nurkan taakse parantumaan muutamassa sekunnissa.

Tehtäväsuunnittelu on hyvää ja action-vetoista eikä tylsiä hetkiä tule yhdessäkään vaiheessa eteen. Kartat ovat putkimaisia eikä vaihtoehtoisia reittejä juurikaan ole. Viholliset osaavat mennä suojaan, mutta kovinkaan suuria taktisia siirtoja ne eivät osaa tehdä.

Grafiikaltaan peli on todella näyttävä ja pyörii hyvin. Äänimailma, aseiden määrä ja monipuolisuus sekä pelialueiden erilaisuus ansaitsevat kiitosta. Pelaaja pääsee vapauttamaan panttivankeja ölynporauslautalta, sotimaan talvisessa metsässä ja hiekkamyrskyssä.

Call of Duty: Modern Warfare 2 on hyvä esimerkki aivot narikkaan -tyypisestä pelistä. Räiskintää ei oteta turhan realistisesti ja toimintaa riittää. Karttojen putkimaisuus, pelin lyhyys (läpi parilla pelikerralla) ja muutenkin tekemisen puute huonontavat arvosanaa. Arvostelu koskee ainoastaan yksinpeliä, koska moninpeli on pilattu muun muassa dedikoitujen palvelimien puuttumisella ja epätasapainoisilla aseilla.

ARVOSANA: 8+. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Logitech G13

Logitech on tuonut markkinnoille kaikenlaisia oheistarvikkeita hiiristä ja näppäimistöistä kuulokkeisiin. Miltä kuulostaa pelikäyttöön tarkoitettu joystickillä varustettu mininäppäimistö?


Logitech G13 on noin 70 euron arvoinen 22 näppäimellä, joystickillä ja pienellä näytöllä varustettu peliohjain. Lähes jokaisen näppäimen toiminnan voi itse määrittää, eli yhtä näppäintä painamalla voi avata kansion, suorittaa makron tai yksinkertaisesti bindata siihen minkä tahansa näppäimen oikeasta näppäimistöstä. Peliohjain on pakattu logitechille tutuun tyyliin eli tuotteen näkee selvästi muovin läpi ja siitä voi ottaa hieman tuntumaa.


Paketista ei plajatu peliohjaimen lisäksi muuta kuin ohjekirjanen ja ohjelmisto-CD.


Logitech mainostaa G13:a ergonomiseksi. Tästä kertovat suurehko kuminen rannetuki, näppäimien sijainti eri tasoilla, koverretut WASD-näppäimet ja näppäimistön taustavalaistus. Näppäimistö kaventuu alaspäin mennessä, mikä on hieman erikoista, koska käden sormet (lähinnä pikkurilli) loittonevat keskikohdasta siinä kohdin.

Alaosan kaventuminen aiheuttaa ongelmia, koska pikkurillille tarkoitetut shift- ja ctrl-näppäimet eivät ole oikeilla paikoillaan. Tähän saattaa toki tottua, mutta lisänäppäimien laittaminen ohjaimen vasemmalle puolelle ei olisi ollut pahitteeksi.


Ohjaimen vasemmalla puolella on peukalolle tarkoitettu joystick. Sitä on mahdollisuus käyttää joko analogisena tai digitaalisena asentamalla uusimmmat ajurit. Analogisessa tilassa joystick toimii kuten peliohjaimen tikku: vähän kallistamalla tikkua pelihahmo kääntyy hitaasti ja enemmän kallistamalla nopeasti. Digitaalisessa tilassa neljälle pääilmansuunnalle voidaan määritellä mitä näppäimiä ne vastaavat. Pelihahmoesimerkissä digitilassa hahmo kääntyy tasaisella nopeudellla tikun kallistusmäärästä riippumatta. Digitaalista tilaa voi käyttää esimerkiksi fps-peleissä, joissa joystickiä kallistamalla oikealle hahmo voi kurkistaa oikealle tai vaikka ladata aseen. Analoginen tila sopii esimerkiksi lentopeleihin, joissa haluaa katsella portaattomasti ympärilleen.

Joystickin vasemmalla- ja alapuolella on kaksi nappia, jotka voi bindata haluamikseen. Tuntumaltaan ne ovat huonohkot, etenkin alapuolella oleva. Sitä pitää painaa maalatun pisteen kohdalta, muuten painallus ei välttämättä rekisteröidy.


Näppäimistön yläosassa sijaitsee G15:stä tuttu näyttö. Siinä toimivat samat ohjelmat kuin G15:ssä, ja näyttö on kaiken lisäksi taustavalaistu: näytön ja näppäimien väriä voi vapaasti muuttaa. Näytön pinta on helposti naarmuntuva, jolloin pieniä hiusnaarmuja syntyy lähes välittömästi paketista poiston jälkeen.

Näytön alapuolella vasemmalla puolella olevalla napilla voidaan selata näytöllä pyöriviä ohjelmia, neljällä suorakulmion muotoisella napilla ohjataan aktiivista ohjelmaa, oikeanpuolimmaisella pyöreällä napilla voidaan laittaa taustavalo pois tai päälle. M1-, M2-, ja M3-napeilla voidaan valita aktiivisena olevan profiilin eri tasoja eri näppäinmäärittelyjä. Esimerkiksi M1 aktiivisena G1 toimii Esc-näppäimenä ja M2 aktiivisena F1:senä. Tällöin jalkaväellä pelatessa M1 voi olla aktiivisena ja lentokoneella lennellessä voi kytkeä M2:n aktiiviseksi eli kontrollit muuttuvat. Halutessaan M1, M2- ja M3-näppäimet voi bindata mihin tahansa muuhun näppäimeen, jolloin tason vaihto on huomattavasti helpompaa. MR-napilla voi tallentaa makron kesken pelin, jota voi myöhemmin muokata jos on tarvista.


Normaalissa näppäimistössä näppäimet eivät ole samoissa sarakkeissa, kuten G13:ssa. Eli normaalissa näppäimistössä esimerkiksi W, S ja X eivät kulje suoraan käyttäjää kohti vaan hieman oikealle kaakon suuntan. G13:ssa kyseiset näppäimet ovat samassa sarakkeessa, joka ei tunnu normaaliin näppäimistöön tottuneelle normaalilta.

Kaiken lisäksi ohjaimessa ei ole kunnollista näppäintä välilyönnille, joka on etenkin FPS-peleissä välttämättömyys. Välilyöntinä voi toki käyttää esimerkiksi G22:sta, joystickiä tai joystickin ympärillä olevia nappeja, mutta kunnon välilyöntiä ne eivät todellakaan korvaa.

Ylimmän rivin päälle olisi voinut lisätä vielä yhden näppäimistörivin, koska etenkin aseita vaihdettaessa ylärivin numeronäppäimet ovat välttämättömyys. Muutenkin näppäimiä liian vähän, etenkin Battlefield-sarjan peleihin.


Pohjasta löytyvät kumitassut pitävät noin 650 gramman painoisen ohjaimen hyvin pöydällä.




Näppäimistön ja näppäinten väriä voi vapaasti muuttaa. Kuvissa näytön väri ei näytä tasaiselta, mutta kuva vääristää: oikeasti väri on tasainen.



Mukana tulevalla LCD Managerilla voidaan määritellä mitkä ohjelmat näytöllä näkyvät ja sillä voidaan myös muuttaa näytöllä pyörivien ohjelmien asetuksia. Ohjelma tukee useampaa laitetta, eli jos pöydällä lojuu G13:n lisäksi esimerkiksi G15, molempia voi hallita samalla ohjelmistolla.


G-series Key Profilerilla määritellään näppäimien toiminnot. Näppäimelle voidaan esimerkiksi määritellä, että näppäintä painettaessa se toimii näppäimistön näppäimenä, suorittaa makron, avaa kansion tai ohjelman tai vaikkapa liittää tietyn tekstipätkän. Profiileja voidaan luoda jokaiselle ohjelmalle erikseen, jotka käynnistyvät ohjelmiston mukana. Profiilit on myös mahdollista tallentaa peliohjaimen omaan muistiin, jolloin ne voi viedä mukanaan toiseen koneeseen. Eri profiileille ei kuitenkaan voi määritellä omia värejä, vaan ne ovat jokaiselle profiilille samat.


Profilerista löytyvällä Macro Managerilla voi luoda haluamiaan makroja. Viiveitä voi vapaasti muuttaa millisekunnin tarkkuudella ja lisäksi hiiren toimintoja voi lisätä halutessaan.

Logitech G13 on pelikäyttöön tarkoitettu pelinäppäimistö, jonka näytöstä voi saada selville esimerkiksi pelistatistiikkaa. Näppäimien toimintaa voi vapaasti muuttaa, jolloin näppäintä painettaessa se voi suorittaa vaikkapa makron tai avata jonkin ohjelman. Pelikäytössä normaaliin näppäimistöön tottuneena G13 tuntuu erikoiselta. Näppäimien sijoittelut, etenkin kunnollisen ctrl-näppäimen ja välilyönnin puute haittaavat. Näppäimiäkin on hieman liian vähän. Ohjelmisto on Logitechin tapaan huippuluokkaa, josta muut valmistajat voisivat ottaa mallia. Pelikäyttöä varten suosittelisin enemmin rahojen sijoittamista kunnolliseen näppäimistöön, koska sillä voi lisäksi kirjoittaa; toisin kuin G13:lla. Hyötykäytössä G13:sta voinee olla hyötyä joystickin ja näppäimien vapaan toiminnan muuttamisen takia.

ARVOSANA: 7,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Overlord: Raising Hell (PC)

Overlord sai jo lähes kaksi vuotta sitten ensimmäisen ja ainoan lisäosa, joka tuo lisäpelataavaa pahuuden yliherralle.

Pelimaailmaan ilmestyy portteja, joita asukkaat luulevat porteiksi taivaaseen. Todellisuudessa porttien takaa paljastuukin helvettiä vastaava paikka. Overlord lähtee tutkimaan ja sulkemaan näitä portteja, jotta ihmisiä ei sinne enää joutuisi.

Raising Hell on hyvin samankaltainen peli kuin alkuperäinen peli, eli pelaajan täytyy kukistaa vihollisia apunaan pieniä käskyläisiä, minioneja. Samalla eteen tulee pieniä ongelmia, joista täytyy selvitä voimalla tai päättelyllä. Pelialueet eivät ole kovinkaan monipuolisia, ja ne ovat lisäksi putkimaisia.

Jostain syystä lisäosa vaatii pelitallennuksen, jossa peli on kokonaan läpäisty. Muuten uusia seikkailuja ei pääse kokemaan. Onneksi netistä löytyy ladattava pelitallennus, jonka avulla lisäosaa pääsee suoraan pelaamaan. Lisäosa tuo mukanaan muutaman uuden tehtävän ja pari uutta asetta ja varustetta. Grafiikan ja äänten taso on samaa emopelin kanssa.

Overlord: Raising Hell tarjoaa alkuperäiseen peliin lisäpelattavaa pariksi tunniksi. Lisäsisältöä on jonkin verran, mutta putkimainen kenttäsuunnittelu, paikoitellen kankea ohjaus ja muutamat ärsyttävät tehtävät laskevat arvosanaa.

ARVOSANA: 7,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Sennheiser RS 120

Verkkokauppa.com tarjoaa edullisia tuotteita ilman ALV:ta suoraan Ahvenanmaalta ilman postikuluja. Tällä kertaa arvosteltava on noin 45 euron arvoiset kuulokkeet.


Paketista selviävät seuraavat asiat: signaalin kuljettamiseen käytetään taajuusmodulointia (FM), valittavana on kolme kanavaa väliltä 863-865 MHz, säteilyteho on alle 10 mW, jolloin kantamaa luvataan olevan noin 100 m, paino noin 230 g, taajuusvaste 22 - 19500 Hz, kokonaisharmoninen särö (THD) alle 0,7%, signaali-kohinasuhde (SNR) yli 65 dBA, äänenpainetaso (SPL) kilohertsin taajudella 106 dB ja käyttöaika noin 20 tuntia.


Paketista paljatuu ohjelappusia, kuulokkeeet, lähetin, virtalähde lähettimelle, akut ja adapteri.


Mukana tulevat akut ovat GP:n valmistamat 600 mAh:n AAA-kokoiset NiMH-akut. Kullattu adapteri muuntaa lähettimen 3,5 mm:n stereoliittimen 6,3 mm:n kokoon, jolloin sen saa esimerkiksi kytkettyä kodin viihdelaitteisiin, joissa ei ole 3,5 mm:n liitintä.


Lähettimen virtalähde on samankaltainen kuin muidenkin pienlaitteiden mukana tuleva.


Lähetin on väriltään harmaa. Se toimii myös kuulokkeiden latausasemana silloin, kun kuulokkeet eivät ole käytössä. Kuulokkeet yksinkertaisesti vain nostetaan lähettimen päälle, jolloin niiden akut alkavat automaattisesti latautua.

Lähettimen etupuolella on kaksi lediä, joista ylempi on vihreä ON/OFF-ledi. Se palaa, kun lähetin lähettää signaalia. Alempana on CHARGE-ledi, joka palaa kun kuulokkeet on nostettu latautumaan. Se ei kuitenkaan sammu vaikka akut olisivat täysin latautuneet vaan jatkaa palamistaan.

Lähetin alkaa lähettämään signaalia automaattisesti, kun äänilähteestä tulee jotakin ulos. Kun äänilähteestä ei tule signaalia, lähetin lähettää hiljaisuutta parin minuutin ajan, jonka jälkeen lähetin sammuu. Tästä seuraa se, että kuulokkeet pyrkivät ottamaan vastaan signaalia, jota ei enää lähetetä ja kuulokkeista alkaa kuulumaan kohinaa. Tämä on todella häiritsevää esimerkiksi silloin, kun katsoo netistä jonkin videopätkän ja unohtaa kuulokkeet päähän. Parin minuutin päästää alkaa kuulokkeista kuulumaan häiritsevää kohinaa.


Lähettimen alaosassa on taajudenvalintakytkin. Sen avulla voi valita lähetystaajuudeksi joko 863, 864 tai 865 MHz.


Itse kuulokkeet ovat mustat ja avoimet supra-aural-tyyppiset. Sangassa on pehmusteet ja niiden välissä on paljasta metallia, jonka avulla kuulokkeet voidaan ladata helposti nostamalla ne lähettimen päälle. Kuulokekuppeja voidaan nostaa ja laskea, jolloin kuulokkeet saadaan sopimaan hyvin. Kuulokkeissa ei ole kuitenkaan mahdollisuutta säätää tiukkuutta. Tiukkuus on jätetty kohtalaisen löysäksi, jolloin ne eivät purista, mutta esimerkiksi kumartaessa ne saattavat valua eteenpäin a tippua.


Kuulokkeiden pehmusteet ovat mukavat korvia vasten.


Kiertämällä vasenmman kuulokkeen pehmustetta sen takaa paljastuu akuille tarkoitetut pitimet. Virtalähteenä käytetän kahta AAA-kokoista akkua.


Vasemmasta kupista löytyy ON/OFF-kytkin, jolla kuulokkeiden virta saadaan katkaistua.


Oikeassa kupissa on äänenvoimmakuuden ja taajuuden virittämiseen tarkoitetut säätimet. Ne ovat kuitenkin samanlaiset ja saattavat sekoittua keskenään, jolloin äänenvoimakkuutta säädettäessä saataa vahingossa pyörittää taajuussäädintä.


Kuulokkeet lähettimen päällä latauksessa.

Äänenlaadultaan kuulokkeet ovat hyvät, mutta kuuntelukokemuksia häiritsevät häiriöäänet. Päätä kääntämällä kuulokkeista saattaa alkaa kuulumaan vinkumista tai ulinaa, joka yleensä lähtee kääntämällä päätä johonkin suuntaan. Erottelutarkkuus on hyvä ja bassoakin löytyy HD 595:een verrattuna enemmän. Jotkut eivät tosin tykkää Sennheisereiden kirkkaasta diskantista, mutta se on makuasia.

Lisäksi yhtenä epämiellyttävä ominaisuutena äänenlaadussa on äänenpainevaihtelut. Pelkissä laulukohdissa ääntä lähtee enemmän, mutta musiikin tulessa kyytiin äänenvoimakkuus pienentyy. Tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri miinus.

Sennheiser RS 120 on edullien langaton kuulokepaketti. Kuulokkeet ovat mukavat päässä, äänenlaatu on hyvä niin bassojen, keskiäänien kuin diskanttienkin osalta. Huonoina puolina ovat häiriöäänet ja lähettimen automaattinen sammuminen parin minuutin kuluttua tulosignaalin häviämisestä. Tällöin kuulokkeista alkaa kuulumaan kohinaa. Kuulokkeet soveltuvat hyvin peleihin, musiikin kuunteluun ja TV:n katsomiseen, mutta langallisia ne eivät korvaa.

ARVOSANA: 8-. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Operation Flashpoint: Dragon Rising (PC)

Markkinoilta löytyy tällä hetkellä kaksi sotasimulaatiopeliä, ARMA 2 ja Operation Flashpoint: Dragon Rising, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä alkuperäisen OFP:n kanssa.

Vuonna 2011 kiinan sotavoimat valtaavat Skiran (oikeassa elämässä Kiska) saaren Venäjältä öljyn takia. Venäjä kuitenkin jo sotii Kiinan mailla eikä ehdi valtaamaan saarta takaisin, jolloin se pyytää USA:ta apuun. USA lähettää joukkoja tuhoamaan kiinalaisvoimat.

Tehtävien alussa pelaaja informoidaan tehtävien tavoitteista. Tavoitteet voivat olla esimerkiksi tiedustelemista, panttivankien pelastamista tai tärkeiden kohteiden tuhoamista. Helpoimmilla vaikeusasteilla kartalle on laitettu valmiiksi kulkupisteet, joiden kautta kannattaa kulkea. Yleensä näissä pisteissä peli voidaan tallentaa automaattisesti, jolloin kuolon korjatessa ei tarvitse aloittaa peliä uudelleen. Vaikeammilla vaikeustasoilla tallennuspisteet häviävät, viholliskohteita ei näe kartalta ja ammuksien lukumäärä on muistettava. Jostain kumman syystä pelaajalle ei anneta mahdollisuutta valita tehtävän alkaessa sopivaa aseistusta, vaan tehtävä on läpäistävä annetuilla aseilla. Kaatuneilta vihollissotureilta on kuitenkin mahdollisuus ottaa aseita omaan käyttöön, jos panokset loppuvat.

Tehtävien aikana pelaaja on nelihenkisen iskuryhmän johtaja. Pelaajan on annettava käskyjä, kuten suojatulen antaminen tai muiden ryhmäläisten käskeminen tiettyihin asemiin. Käskyjen antamiseen tarkoitettu valintaruusu on kuitenkin sekava ja vaikeakäyttöinen. Käskyjen antamisen, ja aseen vaihtamisen, ajaksi pelaajan on pysähdyttävä ja pahimmassa tapauksessa käytävä useita valikoita läpi halutun käskyn antamiseksi. Käskyn annettua joukkuetoverit yleensä tottelevat käskyäasianmukaisesti. Joukkuetovereista on suurta hyötyä tehtävien aikana. He huomioivat vihollisyksiköitä, jolloin helpoimmalla vaikeusasteella ne ilmestyvät minikartalle ja avaavat tulen niitä vastaan tarvittaessa. Välillä tovereiden osumatarkkuudessa on paljonkin parannettavaa, mutta yleensä ne osuvat kohtalaisen hyvin.

Tehtävillä kuljetaan pääasiassa jalan. Parissa tehtävässä on tosin mahdollisuus päästä maastoauton rattiin tai helikopterin puikkoihin. Patikoitavaa Skiran saarella riittää, koska pelialue on laajudeltaan lähemmäs 300 neliökilometriä. Tehtävien aikana alue on tosin rajattu, mutta käveltävää missioiden aikana on muutama kilometri, välillä kyllästymiseen saakka. Kyllästymistä on tosin päätetty estää sijoittamalla vihollispartioita kulkureittien varrelle. Jos ei kulje tarpeeksi tarkasti, yksikin luoti saatttaa päättää tehtävän.

Luotien lentorataa on pyritty mallintamaan oikeita olosuhteita vastaavaksi, mutta käytännössä tämä takoittaa ainoastaan luodin tappavuuden vähenemistä ja lentoradan muuttumista vertikaalisesti matkan pituuden funktiona. Saarella ei tuule eikä kiinteiden rakenteiden läpi voi ampua. Tekoälyviholliset osaavat ottaa suojaa ja liikkua taktisesti hyviin paikkoihin, mutta välillä ne saattavat vain seistä paikoillaan, kunnes pelaaja on siirtynyt tarpeeksi lähelle tai ampunut heitä kohti. Panttivankien pelastamisissa panttivangit eivät oikein osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi ja tästä syystä kuolevat turhan helposti.

Grafiikka on hienoa ja äänimaailma ansaitsee kiitosta: aseet kuulostavat hyviltä ja ympäristöstä kuuluu kaikenlaisia ääniä. Pelattavuus on ok-tasoa, mutta etenkin juostessa kameran liikkuminen ylös-alas häiritsee, eikä sitä voi laittaa pois päältä pelin asetuksista. Pituuttakin on liian vähän. 11 tehtävän läpäisemiseen menee noin viisi tuntia.

Operation Flashpoint: Dragon Rising:a voi suositella sotasimulaatioden ystäville. Tehtävien onnistumiseksi on vaikkeimmalla vaikeustasolla liikuttava todella varovasti, mutta helpoimmalla tasolla visuaaliset avut ja tallennuspisteet helpottavat etenemistä. Tehtävät ovat hieman yksipuolisia, mutta kuitenkin erilaisia. Pituutta on liian vähän, mutta lisätehtäviä löytyy GameFAQs:sta ja ilmaisesta Skirmish pack:sta.

ARVOSANA: 7,5. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: Need for Speed: Shift (PC)

Need for Speed -pelisarja on lähinnä keskittynyt arcade-kaahailuun, tuunaukseen ja poliiseja karkuun ajamiseen. Uusin osa tekee poikkeuksen.

Need for Speed: Shift heittää arcademaisen ajomallinnuksen roskakoriin ja ottaa tilalle simuulaatiomaisen. Pelaaja istutetaan suhteellisen tehokkaan auton rattiin ja laitetaan ajamaan kilpaa tosimaailmaan sijoittuvilla radoilla. Kilpailuvoitoista saa pisteitä, joilla voi avata uusia kilpailuja ja edetä muutenkin uralla ja rahaa, jolla voi hankkia uusia autoja ja niihin osia.

Autoon voi hankkia pääomalla tehokkaampia osia kuten turbon tai paremmat renkaat, korisarjan, uuden maalipinnan teippaukseineen tai tyylikkäämmät vanteet. Kun osat on hankittu, autoa voidaan säätää. Spoilereiden kulmia voidaan viilata paremman aerodynamiikan toivossa, vaihteiden välitystä voidaan säätää kiihtyvyyden tai vauhdin parantamiseksi ja jousituksen kovuutta on mahdollisuus säätää.

Eri kilpailumuotoja on useita. Yleisin on kilpailu, jossa nopein voittaa koko kilpailun. Tämän lisäksi löytyy driftausta, kahden auton välistä tiukkaa kilpailua siitä kumpi ennättää ensin maaliviivan yli ja viimeisimmän auton tiputus tietyn ajan jälkeen niin kauan kunnes on enää yksi auto jäljellä.

Pelistä löytyy useita valmiita profiileja eri rateille, jolloin parhaimmassa tapauksessa ratin asetuksia ei ole tarvetta säätää minuuttikaupalla ennen ensimmäistä kilpailua. Autojen ajettavuus on hyvä. Autot pysyvät hyvin radalla pienen harjoittelun jälkeen, jolloin kilpailujen valloittaminen on helppoa. Asetuksista on mahdollisuus säätää vaikeustasoa ja eri ajoapuja. Ajoapuja ovat esimerkiksi lukkiutumattomat jarrut, luistonesto, ajonvakautus, automaattinen jarrutus ja radalle piirtyvä viiva, joka ilmoittaa parhaimman ajolinjan ja nopeuden. Halutessaan ajoavut on mahdollisuus kytkeä pois päältä.

Grafiikaltaan Shift on näyttävä ja äänetkin kuulostavat hyviltä. Tekoäly kaipaisi hieman viilaamista, koska sillä on tapana ajaa perään tai se ei anna tietä ollessaan kierroksella ohitettavana. Tekoälyn sikailu tosin kuuluukin peliin, koska peli kannustaa tönimään kilpailijoita pois radalta tai blokkaamaan ohitusyrityksiä. Siistillä ajollakin onneksi pärjää hyvin.

Yhtenä huonona puolena Shiftissä on hitaus. Pelin käynnistyminen ja ratojen lataaminen kestää ja kilpailun jälkeen pisteitä lasketaan ja esitellään kilpailusta saatuja pikkupalkintoja, jotka tosin ovat hyvin pitkälti turhia.

Need for Speed: Shift on varsin onnistunut ajopeli. Ajettavuus on hyvä, kilpailut piristävän erilaisia ja pelattavaa löytyy tuntikausiksi. Huonoina puolina pelissä ovat kilpailujen väliset lataustauot ja sisällön puute. Pienistä puutteistaan huolimatta Shiftiä on helppo suositella ajopelien ystäville.

ARVOSANA: 8+. (Arvosteluasteikko 4-10.)

ARVOSTELU: DealExtreme: Digitaalivaaka

Pienelle digitaalivaa'alle löytyy aina käyttöä esimerkiksi ruoka-aineiden punnitsemisessa tai postimaksujen suuruuden määrittämisessä.


DealExtreme myy digitaalivaakaa (SKU 2563) noin 11 eurolla. Sen resoluutio on 1 gramma ja se voi näyttää maksimissaan 3 kilon painoisen esineen painon.


Paketista paljastuu itse vaa'an lisäksi käyttöohjeet ja yksi CR2032-paristo.


Vaa'assa on kolme nappia. Modella voidaan vaihtaa grammojen ja unssien välillä, ON/OFF laittaa vaa'an päälle tai pois ja Tare on taarausta varten. Päälle laitettaessa vaaka nollaa itsensä ja myöskin saamuu automaattisesti, jos sitä ei käytetä vähään aikaan. Tason on lasia ja kooltaan suurimmista kohdistaan noin 18 x 14 cm. Näyttöä ei ole taustavalaistu, mutta siitä näkee hyvin painon.

Tarkkuuden määrittämistä varten kävin ostamssa kaupasta 275 gramman pianoisen kurkun. DealExtremen vaaka näytti samalle kurkulle painoksi 277 grammaa, joten virhettä on alle yksi prosentti ylöspäin.

DealExtremen digitaalivaaka on helppokäyttöinen, suhteellisen edullinen ja tarkka. Se on todella käyttökelpoinen esimerkiksi kirjeitä punnittaessa.

ARVOSANA: 8. (Arvosteluasteikko 4-10)

ARVOSTELU: World in Conflict: Soviet Assault (PC)

World in Conflictin laajennusosaa saatiin odottaa 1,5 vuotta. Kannattiko odotus?

WIC: Soviet Assault integroituu emopeliin. Kun tarinatilaa aletaan pelata, emopelin Yhdysvaltojen ja lisäosan Neuvostoliiton tehtäviä voidaan pelata saumattomasti peräkkäin. Pelaaja omaksuu neuvostoliittolaisen luutnantin roolin, ja uudet tehtävät laajentavat alkuperäistä juonta.

Pelitapa ei ole muuttunut eli pelaajalla on käytössään tietty määrä pisteitä, joilla voidaan hankkia ajoneuvoja sekä sotilaita ja erillisiä pisteitä, joita saadaan vihollisten tuhoamisesta, ilmaiskujen totetuttamiseen. Tehtävät ovat yhtä mielenkiintoisia kuin alkuperäisessäkin pelissä.

Tehtäviä lisäosa kuitenkin tuo mukanaan vain kuusi kappaletta, ja ne on pelattu parissa tunnissa läpi. Mitään suurempiakaan uudistuksia peli ei tuo mukanaan vaan tarjoaa WIC-faneille taatua huvia hetkeksi.

ARVOSANA: 8-. (Arvosteluasteikko: 4-10)

ARVOSTELU: Logitech G500

Logitechilta on odotettu jo pari vuotta loistavasti käteen sopivan MX510:n muotoista hiirtä. Äskettäin markkinoille tuli hiiri, joka pyrkii korvaamaan G5:n, MX518:n tai vastaavan pelihiiren pelaajan hiirimatolta.


Logitech G500 on alle 60 euron arvoinen 5700 dpi:n tarkkuudella varustettu laserhiiri. Nappeja on 10 kappaletta, painoa voi muuttaa ja profiileja tallentaa hiireen omaan muistiin.


Hiiren lisäksi pakkauksesta paljastuu painoja, painotarjotin, ajurilevy ja ohjekirjanen.


Hiiressä on yhteensä kymmenen nappia: vasen ja oikea hiirennappi, rulla joka painuu alas ja kallistuu sekä oikealle että vasemmalle, kaksi tarkkuuden vaihtoon tarkoitettua nappia vasemman hiirennapin vieressä sekä kolme peukalonappia. Lisäksi hiiren päältä löytyy nappi, jolla saa hiiren rullan pyörimään lähes kitkattomasti perinteisen naksuvan sijaan. Kaikkien nappien tuntuma on hyvä ja lähes kaikkiin ylettyy hyvin. Tässäkin hiiressä oma peukalo ei tosin yltänyt etummaiselle peukalonapille, mutta onneksi lisätty peukalonappi korvaa loistavasti sen.

Hiiren pintamateriaali on hieman erikoinen, kuten on totuttu näkemään mm. G5:ssa ja MX518:ssa. Pinta näyttää hapettuneelta, jossa on pari tummempaa suurempaa kohtaa. Pintamateriaali on karheampaa kuin MX518:ssa. Hiiren sivuilla oleva musta muovi ei ole yhtä sileää ja teksturoitu pinta ei ole yhtä muovimaisen liukasta kuin MX518:ssa.


Vasemman hiirennapin reunassa on kaksi nappia, joilla voidaan muuttaa herkkyyttä. Ohjelmistosta ne voi tosin muuttaa omaan käyttöön sopivaksi, jos oletustoiminnot eivät miellytä.


Rullaa voi kallistaa vasemmalle ja oikealle ja painaa alas sekä tietenkin rullata kumpaakin suuntaan. Itse rulla on kumilla päällystettyä metallia, ja sen tuntuma on hyvä. Rullan edessä on nappi, jolla saa rullan pyörimään lähes kitkattomasti. Kitkaton toimintatila on oiva esimerkiksi asiakirjoja tai nettiä selaillessa. Normaaliin naksuvaan moodiin rullan saa painamalla nappia toistamiseen. Naksuvaa tilaa käytetään puolestaan peleissä, koska muuten koko asearsenaali tulisi kelattua läpi kitkatonta toimintatilaa käytettäessä.

Joissain käyttäjäarvioissa on moitittu hiiren rullaa, koska se saataa kallistua jommalle kummalle puolelle rullaa painettaessa alas. Tämä on hiiren vika, joten jos vastaava tilanne tulee uuden hiiren kanssa eteen, kannattaa käydä vaihtamassa hiiri toimivaan ostopaikassa.


Hiiren vasemmalla puolella on kolme nappia varattuna peukalolle. Kahteen lähimmäiseen ylettyy hyvin, mutta jos esimerkiksi G5:ssa tai MX518:ssa etummainen nappi on liian etäällä, niin se on tässäkin.


Pohjasta ei löydy mitään yllättävää. Tassut, laser ja paikka painotarjottimelle.


Hiiren painoa voidaan muutta erillisillä pianoilla, jotka laitetaan tarjottimeen ja tarjotin puolestaan työnnetään hiireen. Painoa voi lisätä 27 grammaa. Ilman johtoa ja tyhjä painotarjotin sisällä hiiri painaa noin 123 grammaa.


Vasemmalla puolella hiirtä on pieni "LED-näyttö", josta voi tarkistaa DPI-tason. Ledien värejä ei ole kuitenkaan mahdollista muutta osoittamaan eri profiileja, kuten G9:ssä.



G500:n mukana tullut softa on huippuluokkaa. Se on vastaava G9:n kanssa. Ohjelmistossa on mahdollista määritellä profiileja eri peleille. Esimerkiksi yhden profiilin voi sitoa useampaan peliin, vaikkapa Battlefield 2:een ja 2142:een. Tällöin kummallekin pelille ei tarvitse tehdä omaa profiilia, ja aikaa sekä vaivaa säästyy. Osan profiileista voi tallentaa hiiren muistiin, mutta silloin täytyy määritellä jokin nappi hiirestä, jolla profiilia voidaan vaihtaa.

Yksi huono puoli ohjelmistossa on se, että hiiren asetuksia ei voi muutta kuin yhdeltä ja samalta tietokoneelta. Jos hiiri halutaan naittaa toiseen koneeseen, kaikki hiireen tallennetut profiilit katoavat. Tämä on huono puoli esimerkiksi laneilla, jos omaa tietokonetta ei ole käytettävissä ja hiiren asetuksia pitää muuttaa tuhoamatta jo olemassa olevia.


Eri tarkkuuksia voi muutta vapaasti. Tasoja voi olla yhdestä viiteen, ja jokaiselle tasolle tarkkuuden voi määritellä 200:n ja 5700 dpi:n väliltä 100 dpi:n tarkkuudella. Uudistuksena SetPointissa on "Enable angle snapping". Jos sen ottaa pois käytöstä, hiiren liikettä ei pyritä ennustamaan, kuten useimmissa hiirissä on tapana.


Kaikki napit vasenta hiirennappia lukuunottamatta voidaan määritellä kokonaan uusiksi. Hiiren nappiin voi asettaa vaikkapa makron tai sen voi määritellä miksi tahansa näppäimistön näppäimeksi.


Makroja voidaan tallentaa vapaasti, ja painallusten välisiä viiveitä voidaan muuttaa vapaasti.


Pelikäytössä hiiri toimii moitteettomasti. Sensori toimii yhtä hyvin kangasmatoilla kuten muovimatoillakin. Itse kokeilin hiirtä Ulti-Mat Breathe ja SteelSeries SP -hiirimatoilla täysin ongelmitta high sense -käytössä. Olen tosin pelannut todella paljon MX518-hiirellä, joten arvostan suuresti G500:n muotoilua. Peukalolle on hyväsyvennys vasemmalla puolella ja oikealla puolella yläosassa oleva uloke auttaa hiiren nostamisessa matolta.

Napit ovat tarpeeksi jämäkkiä, tosin rullan kallistuu tuntuu hieman löysältä, mutta haitta siitä ei ole. Asetusten määritteleminen on helppoa ja selkeää.


Microsoft SideWinder X8, Roccat Kone, G500 ja MX518.




G500 kolmesta eri suunnasta.

Logitech G500 on yksi tällä hetkellä parhaimmista hiiristä, etenkin jos tykkää G5:n ja MX518:n muotoilusta. Hiiren muotoilu sopii hyvin käteen, painoa voi muuttaa, sensorista löytyy tarkkuutta tarpeeksi, rullan toimintatilaa voi muuttaa naksuvan ja lähes kitkattoman tilan välillä sekä ohjelmisto on huippuluokkaa mahdollistaen profiilien teon eri sovelluksille. Varsinaisia huonoja puolia hiiressä ei oikeastaan ole. Ledin väri perusteella ei pysty määrittelemmään käytössä olevaa profiilia, kuviointi jakaa mielipiteet ja jotkin yksittäiset ongelmat hiiren rullan kanssa ovat pientä miinusta. G500 on harkinnan arvoinen pelihiiri niin pelaajille kuin muillekin hyvän hiiren ystäville, etenkin jos pöydältä löytyy vanhempaa mallistoa edustava hiiri.

ARVOSANA: 9. (Arvosteluasteikko 4-10)